Onkohan meidät kirottu vai mikä mättää ? ? ?

Eipä sitten lähdetty viikonloppuna reissuun kun Sohville nousi vaihteeksi kuume. Sunnuntaina se oli jo parempi, mutta eilen jouduttiin uudelleen lääkärin kun Sohvi alkoi yht`äkkiä itkeä pahaa oloa ja kuume nousi vajaassa tunnissa todella korkeaksi. Nyt taas vaikuttais että alkaa mennä ohi, mutta tiedä häntä. Miulla oli tänään lantion kuvaus (CT). Huomenissa pitäis mennä tuloksia kuuntelemaan. Toivottavasti niistä selviäis jotain, ettei tarttis enää magneettiin lähteä. Sitä varten kun pitää lentää Etelä-Afrikkaan, eikä miulla on passia eikä viisumia tällä hetkellä. Sinne kyllä pääsen, mutta takasin tuleminen voipi olla pikkasen nihkeää. Kovasti haluaisin liikunnalla yrittää oloa parannella, mutta lääkärit ja "vakuutustädit" kieltää kun ei ole varmuutta siitä mikä on vialla. Ei siis auta ku odotella.

Täytyy sanoa että alkaa tämä sairastelu ja muut vastoinkäymiset riittää. Meillä ollaan juostu lääkärissä varmaan viistoista kertaa. Sen lisäksi tämän kämpän kanssa on kaikenlaisia pikku pulmia. Tämän asunnon jakaa meidän perheen kanssa muutama sokeritoukka ja liuta torakoita joihin törmäilee aina silloin tällöin. Miulle on nyt parin viikon ajan kerrottu, että myrkytykset ovat "käynnissä". Eipä ole näkynyt meillä... Toimivaa pesukonetta meillä ei ole ollut nyt kohta pariin viikkoon. Kokoajan luvataan että uusi tulee, mutta sitten tuleekin vain "korjaaja" joka paukuttelee koneen kylkiä vasaralla ja sanoo sitten mongertaen: " It`s now ou kei! " Ja se ei todellakaan ole OU KEI. Viimeviikolla ne toivat, kuulemma väliaikaiseksi, toisen koneen ( manuaalisen, jota siivoojakaan ei suostu käyttämään!), joka sekään ei sitten toiminut. Mielenkiinnolla odottelen mitä seuraavaksi tapahtuu. Kaivavatkohan ne jostain vanhan pulsaattorin tuonne pihan perälle rumpsuttamaan ????? Pikkusen kirvelee hetkittäin! Kaiken kukkuraksi tänään lohkesi vielä etuhampaasta pala. Mietin hetken itkeäkö vai nauraa, mutten loppujen lopuksi jaksanut tehdä kumpaakaan.

Muutaman kerran olen viimesen viikon aikana miettinyt lähteväni kotiin tai ihan minne tahansa muualle, mutta en taida ihan vielä luovuttaa. Aika moni on läpikäynyt parin kuukauden helvetin täällä terveyden ja kaikenlaisten ongelmien kanssa. Luulisi tämän meidänkin kohdalla kohta loppuvan. Aamulla istuin autossa matkalla klinikalle ja mieli oli aika surkea. Yritin nukkua kun matka kesti yli puolitoistatuntia. Avasin silmät kun pysähdyttiin ( sadannen kerran) ruuhkaan. Toisella puolella tietä näkyi roskaa, romuja ja niiden seassa iloisena leikkiviä lapsia. Toisella puolella nainen imetti vauvaa maassa istuen ja kauppasi samalla nahistuneen näköisiä vihanneksia vadista. Siitä vähän matkan päässä joku oli kyykkypissalla keskellä tietä ja jutteli samalla vieressä odottavalle kaverilleen. Ristiriitaisten tunteiden keskellä ajattelin että jos nuo on iloisia niin kai minäkin oman elämäni kestän! On ainakin ainutlaatuinen kokemus!